perjantaina, elokuuta 25, 2006

MARRASKUU ON MUSTA HAUTA (1988, 251 s.)

Kuudestoista lukemani Mäki, luettu helmikuussa 2000. Toiminnan ollessa taas kansainvälistä ei silti yllä edellisen tasolle.

Jussi Vares seuraa idänkaupan konsulttia Tallinnaan, tämän vaimon toimeksiannosta. Siellä Vares joutuu keskelle ammattitappajan jäljittämistä, joutuen hakemaan suojaa välillä virolaiselta ”saunottaja” Annalta ja välillä KGB:ltä.

Konnat:

Jackie Dumas, ”Mr. Nonames”: pohjoisirlantilainen, 34, ammattitappaja, ”Hän haki rauhallisesti ampuma-asennon ja etsi korokkeella seisovien miesten rivin tähtäimeensä. Ristikko siirtyi hitaasti vakavalta ja juhlalliselta kasvolta toiselle. Sitten hän antoi kätensä rentoutua ja laski aseen piipun.”

Mati Petsar: virolainen, n. 32, majuri, ”Vaalean miehen oikea käsi ilmestyi upseerimanttelin taskusta. Metrin päässä kohteestaan hän ojensi revolverin tylpän piipun kohti tummalasisen miehen kymmenillä kunniamerkeillä koristeltua rintaa.”

torstaina, elokuuta 24, 2006

SATAKIELI LAULOI YÖLLÄ (1987, 267 s.)

Tämän luin heinäkuussa 99 Matinkylässä, löysin kirjan jostain hesalaisesta antikasta, taisi sijaita Korkeavuorenkadulla. Kuudes lukemani Mäen kirja. On jo enemmän juonenkäänteitä kuin kahdessa aiemmassa, kaiken kaikkiaan hyvä, yksi suosikeistani.

Jussi Vares tutustuu kauniiseen Ilona Salamanderiin Helsingin yössä. Tutustuminen jatkuu Turussa, ja paikallisen pornojulkaisun päätoimittajan juhlien jälkeen Ilona katoaa ja Vares palkataan etsimään hänet. Tutkimuksissaan Vares törmää suuriin osakekauppoihin kahden pankin taistellessa erään monialakonsernin omistuksesta. Panosten kovetessa ihmishenki alkaa olla halpaa.

Konnat:

Robert H. Karunmaa: n. 55, pankinjohtaja, ”Ehkä olette ylirasittunut tai jotakin. Saanko soittaa paikalle hotellin terveydenhoitajan? Karunmaa taikoi kasvoilleen huolestuneen ilmeen. Hänen äänensä oli melkein osaaottava.”

Kauko Santio: 45-50, turvallisuuspäällikkö, ”En minä sinua tapa, Santio sanoi kuuluvalla, rauhoittavalla äänellä. Sitten hän veti liipaisimesta, ja poliisin vasen reisi näytti repeävän haalarin sisällä.”

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

MOUKANPELI (1986, 227 s.)

Ensimmäinen Jussi Vares-romaani, luin tämän joulukuussa 98, viidentenä Mäen kirjana. Myöhemmistä kirjoista tuttu rakenne on jo haivaittavissa tässä: alussa pieni johdanto, tapahtumat lähtevät pikkuhiljaa etenemään, Vares joutuu tiukkoihin tilanteisiin, selviää ja lopussa katharsista haetaan viinalla. Vareksen viimeiseen repliikkiin kiteytyy kovia kokeneen ja palkkionsa saaneen tuhlaajapojan helpotus: "Börs Clubissa. Vareksenpoika maksaa".

Kuolemansairas liikemies palkkaa Jussi Vareksen seuraamaan petollista yhtiökumppaniaan pitkin läntistä Eurooppaa. Matkaa taitetaan junalla halki Euroopan metropolien. Barcelonan jälkeen tulevat terroristit apajille, joiden houkutuslintuna olleeseen salaperäiseen Palomaan Vares tutustui junassa. Matka päättyy Ibizalle ja Jussi Vareksen peukalot rautalankapakettiin.

Konnat:

Alex Dupree: ranskalainen, 25-30, terroristi, ”Langan päässä ei odota kuolema. Voit miettiä erinäisiä asioita vielä sen puoliminuuttisen jälkeenkin. Ja eräitä asioita et pysty koskaan enää kuin vain miettimään ja muistelemaan, koska et ole silloin enää mies…”

Manfred Höfner: saksalainen, n. 25, terroristi, ”Saksalainen syöksyi raivopäistä amokkiaan pitkin katua ampuen lonkaltaan molemmin puolin ja tehden koko ajan äkkinäisiä mutkia. Hän vaikutti kuin taiotulta. Näytti siltä kuin luodit olisivat tehneet mutkan juuri hänen kohdallaan.”

tiistaina, elokuuta 22, 2006

ENKELIPÖLYÄ (1985, 248 s.)

Luin tämän aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten, seitsemäntenä Mäen kirjana. Kohtalaisen onnistunut ensimmäiseksi romaaniksi.

Turkulainen Tommi Havu saa kirjeen ystävältään Matias Rissaselta Tukholmasta. Kaikkeen kyllästymisen ja kirjeen mukana olevien 4000 kruunun takia hän ottaa lopputilin työpaikastaan ja lähtee Tukholmaan, missä hän huomaa Matiaksen kadonneen ja sekaantuneen huumebisnekseen.

Konnat:

Patrik Boman: ruotsalainen, 36, valokuvaaja, homo, boheemi, ”…mutta kukaan ei ollut ollut niin eksentrinen, erikoinen ja vaikea ihminen kuin…Patrik oli äärimmäisyyksien persoona.”

Mauri Nokka: suomalainen, 40-50, diileri, pornokauppias, ”Pienistä silmistä paistoi epäluulo. Tommi ehti havainnoida huonot, tummuneet hampaat, jotka lopullisesti kruunasivat miehen huolimattoman olemuksen.”

Stavros ”Mulkku” Kukurianos: kreikkalainen, n. 31-34, sutenööri, ”Mulkku pyöräytti hänet samassa ympäri olkapääotteella ja painoi kasvonsa niin liki, että Tommi saattoi selvästi haistaa miehen juoneen illan mittaa creme de mentheä. Löyhkä tuntui melkein juovuttavana.”

Aris: ravintoloitsija, rikollisliigan pomo, ”Olet tehnyt elämäsi suurimman virheen, lihava kreikkalainen puuskutti. Ääni oli käheä kuin astmaatikolla.”

Christos: kyprokselainen, luunmurskaaja, ”Sehän meni hienosti. Sinusta tulee vielä hyödyllinen ja arvostettu mies porukkaamme.”

Jesus: portugalilainen, luunmurskaaja, ”…hänen hymynsä oli pitkä ja rosoinen kuin Gibraltarin kalliot.”

Kamal Oudhaj: tunisialainen, n. 30, diileri, ”Se sika olisi ansainnut useamman kuoleman. Hymy häipyi miehen naamalta ja raivon pilvi synkisti hänen kasvonsa.”

Yussef Yallavi: algerialainen, 51-53, liikemies, huumekauppias, ”Mies kääntyi vielä kynnyksellä ja antoi suukon suurin piirtein ikäiselleen, tummalle voimakaspiirteiselle naiselle.”

Abdel Yallavi: algerialainen, n. 25, edellisen poika, ”Pääset pitkälle sukellukselle. Abdelin ääni oli selittelevä.”